Onko työtä tehdessä mahdollista myös palautua?

Onko työtä tehdessä mahdollista myös palautua?

Viimeisen vuoden aikana on eri medioissa noussut esiin ihmisten kertomuksia ja tarinoita omista uupumis-kokemuksistaan. On hienoa, että tästä asiasta vihdoin puhutaan ääneen – kyseessä on vaiettu tabu varmasti jo usean vuosikymmenen ajalta. Toisaalta ajatkin ovat muuttuneet ja työn luonne sekä sen mukanaan tuoma erilainen kuormitus ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että jaksamiseen liittyvät haasteet ovat yleistyneet ja ne ovat erilaisia.

Miksi halusin nostaa tämän asian esille? Rehellisesti sanoen ongelman laajuus huolettaa minua (katso juttu Terveystalon selvityksestä)  ja osaltaan hälyttävät tilastot mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen määrän kasvusta ja mm. unihäiriöiden lisääntyminen ovat viesti siitä, että jotain meillä on työelämässä pielessä.

Perinteisesti ihmisten työssä jaksamista ja työhyvinvointia tuetaan erilaisilla kannustimilla liikunnan pariin ja ohjeistetaan terveellisen ruokavalion sekä riittävän unen merkityksestä, mutta mistä me usein ensimmäisenä tingimme ja miksi?

Havaintojeni ja eri aloilla työskentelevien ihmisten kertomusten perusteella näistä hyvinvoinnin kulmakivistä tingitään isoksi osaksi työn vuoksi! Työstressi, liian pitkät työpäivät ja työkiire ovat asioita, jotka vievät voimavaramme hyvinvoinnin kannalta tärkeiden asioiden huolehtimisesta. Pitkässä juoksussa ei ole edullinen ja kannattava yhtälö, että työn liiallisen kuormituksen johdosta emme jaksa huolehtia jaksamisen kannalta tärkeistä asioista ja tästä syystä työhyvinvoinnissa keskiöön tulee nostaa ennen kaikkea työ! Työstä aiheutuvaa stressiä ja kuormitusta kun ei voi täysin ratkaista työn ulkopuolisiin asioihin satsauksia tekemällä. Myös työssä pitäisi voida palautua ja se on mahdollista omaa työtä fiksusti suunnittelemalla sekä toimintamalleja sujuvoittamalla!

Mitä erityisesti työn kannalta tulee huomioida, jotta palautuminen on mahdollista myös työssä?

Erilainen työ kuormittaa eri tavalla. Ruumiillisesti raskaan työn kuormitustekijät ovat erilaisia kuin esimerkiksi näyttöpäätetyön kuormitustekijät. On tärkeää tunnistaa työn kuormittavuuteen vaikuttavat tekijät ja johtaa työhyvinvointia näiden pohjalta – samanlaiset ohjeet palautumiseen eivät toimi kuormitukseltaan erilaisissa tehtävissä.

Samanlainen työ kuormittaa erilaisia ihmisiä eri tavalla. Tätä emme tule yleensä huomioineeksi työtehtävien näkökulmasta; usein haluttuun lopputulokseen voidaan päästä usealla eri tavalla, mutta monistamme kuitenkin samaa toimintamallia, joka ei ota huomioon yksilöiden erilaisia persoonallisuus – ja kuormitustekijöitä. Yksi tapa tehdä asioita ei ole kaikille soveltuva tapa. Tästä oiva esimerkki on kätisyys! Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa sinun tulisi kirjoittaa nimikirjoitus sillä kädellä, millä et yleensä kirjoita. Joutuisitko keskittymään enemmän? Kenties. Kun joudut tekemään asioita luontaisesta tavastasi poiketen, silloin sinulla kuluu enemmän energiaa kuin toimiessasi luontaisten vahvuuksien alueella. Työssä tulisi huomioida yksilölliset erot, jotta työ tukisi jaksamista paremmin.

Toimintamallien ja prosessien kehittämisessä täytyy muistaa myös ihminen, joka toimintamallia tai prosessia toteuttaa. Miksi tämä unohtuu liiankin usein? Yksi syy varmasti juontaa juurensa johtamisen koulutukseen: johtamista on pitkään käsitelty “leadership” ja “management” – lähtökohdista ja näitä kahta osa-aluetta on kehitetty toisistaan erillisinä asioina. Usein prosesseja kehitettäessä keskitymme enimmäkseen siihen, minkä ongelman prosessi ratkaisee eli mitä prosessi palvelee, mutta unohdamme huomioida sen, kuka prosessiin osallistuu.

Kun kehitetään ihmisiä, tulisi huomioida prosessit ja kun kehitetään prosesseja, tulee muistaa ihmiset. Vuorokauteen ei mahdu enempää tunteja, mutta jokaisen työn parissa vietetyn tunnin laatua voi parantaa.

Tämä on meidän tekemisessä yksi johtavista ajatuksista ja meille merkityksellinen asia. Toimisiko tämä teillekin?

Taru💫

 

´Varmistaminen´ on yhtä tärkeää työelämässä kuin kiipeilyssä

´Varmistaminen´ on yhtä tärkeää työelämässä kuin kiipeilyssä


“Varmistaminen on kiipeilyssä toimintaa, jolla varaudutaan kiipeilijän putoamiseen ja tämän tapahtuessa putoamisen hallitsemista.”

WAU! Suora lainaus Wikipediasta kiteyttää loistavasti sen, mitä ennakointityö tarkoittaa työelämässä!

Ennakointi on yksi tärkeimmistä työelämän taidoista ja ajattelin, että tätä aihepiiriä on hyvä käsitellä ainakin yhden blogitekstin verran.
Mitä se ennakointityö työelämässä oikein tarkoittaa? Kuten kiipeilyssä, myös työelämässä ennakoinnilla on todella suuri vaikutus henkilön toimintakykyyn – etenkin työelämän muutostilanteissa.
Olen urani varrella todistanut lukuisia tilanteita, joissa esimerkiksi työn yhtäkkinen päättyminen on tuonut ikäviä yllätyksiä niin talouden kuin henkilökohtaisen elämän puolelle ja näissä tilanteissa stressi on syönyt energiaa ja toimintavalmiuksia uuden suunnan miettimiseltä ja uuden työn löytämiseltä. Mielestäni ennakoinnin tärkeydestä puhutaan aivan liian vähän ja siksi haluan nostaa muutamia asioita melko suorasanaisestikin esille.

SUURIN SYY, MIKSI ENNAKOINTITYÖSSÄ EPÄONNISTUTAAN ON SE, ETTÄ RISKIEN REALISOITUMISTA EI PIDETÄ TODENNÄKÖISENÄ.


Ennakointi on mahdollista vain silloin, kun on kyky hyväksyä myös epämiellyttävien tulevaisuuden skenaarioiden mahdollisuus ja siksi haluan puhua “kielletyistäkin” asioista ääneen. Kiipeilyssä varaudutaan putoamiseen ja toimenpiteet tilanteen varalle tehdään etukäteen – miksi tämä ei pätisi työelämään? Yllättäviin tilanteisiin tulee varautua silloin, kun asiat ovat hyvin.


Meillä on lähihistoriassa paljon työelämää koskettaneita muutoksia, jotka ovat “ravistelleet” kuolemattomina pidettyjä instituutioita ja itsestäänselvyytenä pitämiämme asioita (esimerkiksi ansiosidonnaisia päivärahoja on leikattu, ammattisuoja on lyhennetty lähes olemattomalle tasolle ja TE-palvelut ja ELY-keskukset nykymuotoisenaan lakkautetaan). Nämä muutokset koskettavat kaikkia ja ovat tuntuneet monen mielestä epäreilulle ja se on täysin ymmärrettävää. Meille hoetaan lapsesta asti mantraa “kyllä yhteiskunta pitää huolen”, mutta meitä ei valmistella mitenkään siihen, jos yhteiskunnan tukiverkko ei jokaisessa tilanteessa täysin aukoton olekaan tai jos se ei jonain päivänä olekaan yhtä kattava kuin nyt. Mikäli sokeasti vain luotetaan siihen, että ”joku” meistä kyllä huolehtii, silloin tosiasiassa ohjakset ei ole täysin omissa käsissämme.

Kuten kiipeilyssäkin, myös työelämässä “varmistaminen” on tärkeää – ja varmistuksen pitävyys on jokaisen meidän itsemme vastuulla.
Ennakointityö ei kuitenkaan tarkoita pelkästään vastuun ottamista tai “pahan päivän varalle” varautumista. Itseasiassa ennakoinnin kautta tulee saavuttaneeksi myös enemmän hallintaa omasta elämästä ja vapautta tehdä omaa uraa koskevia päätöksiä. Esimerkiksi työpaikan vaihtaminen tai alan vaihtaminen on helpompaa ja ennen kaikkea omilla ehdoilla tapahtuva asia silloin, kun ennakointityössä on onnistuttu. Miten ennakointia sitten voi tehdä ja mihin asioihin huomiota tulisi kiinnittää? Yksi tärkeä ennakointia auttava asia on kysyä itseltään, mikä on oma ”Plan B”. Toisin sanoen, miten on varautunut siihen, jos (yksi) tulonlähde katoaa? Onko olemassa useampi tulonlähde? Voisiko omaan suunnitelmaan sisällyttää sellaisen? Mitä aikoo tehdä, jos jotain yllättävää tapahtuu?

-Taru-

Parjatut pätkätyöt – mitä ne ovat opettaneet minulle

Parjatut pätkätyöt – mitä ne ovat opettaneet minulle

”Yhden vuoden kokemus 10 kertaa vai 10 vuoden kokemus?”

Siteeraan Grant Cardone:a, koska mielestäni kysymys on erinomainen puhuttaessa kokemuksesta ja työvuosien oletetusta mukanaan tuomasta kompetenssista työelämässä. Ajallisesti sama matka voi tehdä melkoisen eron todellisessa osaamisessa ja kokemuksessa. Yhden vuoden kokemus 10 kertaa vai viiden vuoden kokemus? Entäpä viiden vuoden työkokemus ja yksi työpaikka vs. viiden vuoden työkokemus ja seitsemän eri työpaikkaa?

Tulevaisuudessa työelämä koostuu todennäköisesti yhä enemmän projektiluontoisemmista, lyhyemmistä työsuhteista. Silti edelleen törmään tilanteisiin, joissa ”pätkätöitä” tai lyhyitä työsuhteita ei pidetä arvokkaan kokemuksen mittarina. Pätkätöistä puhutaan ehkä hieman negatiiviseen sävyyn, niistä koetaan häpeää ja monesti esimerkiksi työtä hakiessa aiempia lyhyitä työsuhteita joudutaan selittelemään. Monella ahdistusta tuntuu aiheuttavan myös se, että työpaikassa pitäisi viihtyä mieluummin pidempään (vaikka väkisin!), jotta se näyttäisi hyvälle CV:ssä. Kokemusvuosien näytelmä ansioluettelossa menee varsinaisen työn ja tekemisen ilon edelle.

Tiedän, että rekrytointi on kriittinen menestystekijä työnantajalle ja rekrytointiin tehtyjen satsausten vaikutusten toivotaan olevan kauaskantoisia. Näissä tilanteissa usein puntaroidaan sitä, onko kanditaatti halukas sitoutumaan ja edustaako hän sitä, mitä työnantaja haluaa edustaa. Jos potentiaalisella hakijalla on useita lyhyempiä työsuhteita takana, helposti ajatellaan, että työntekijä ei ole sitoutumiskykyinen tai mietitään, miksiköhän häntä ei ole haluttu palkata pidempään työsuhteeseen. Usein tätä pohditaan nimenomaan työntekijään liittyvänä asiana – ei niinkään työnantajaan liittyvänä asiana. Tässä tilanteessa mielestäni olisi hyvä kysyä myös, halutaanko tulevaisuudessa työntekijöitä, jotka tekevät työtä innostuksesta käsin vai tekijöitä, jotka väkisin roikkuvat työsuhteessa saadakseen ansioluetteloon lisää koristetta?

Aiemmin siteraamani Mr. Cardone on todennut myös, että siinä vaiheessa, jos työntekijä ottaa lopputilin, hän on todellisuudessa lopettanut työskentelyn jo 3-4 kk aikaisemmin. Havainto ei ole perätön – kyse on ainoastaan vaietusta asiasta. Monessa tapauksessa työ on lopetettu jo paljon mainittua aikaisemminkin ja on siirrytty hitaan kuoleman vaiheeseen odottelemaan eläkepäiviä. Sitäkö me todella työelämältä haluamme? Onko pätkätyöt tai lyhyemmät työsuhteet huonommassa valossa syyttä suotta? Mitä voisimme tehdä, jotta vaihtamisen kynnys olisi matalampi? Mitä hyvää siitä voisi seurata? Uskon, että yrityksissä tullaan heräämään työvoiman kierron positiivisiin vaikutuksiin (esimerkiksi osaamisen monipuolistumiseen) muutamien vuosien sisällä. Väitän, että sillä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus näihin edellä kuvattuihin hitaisiin kuolemiin. Hitaan kuoleman kohtalo tuskin on kenenkään työntekijän tai työnantajan haave. Kun työpaikan vaihtaminen tai lyhyemmissä työsuhteissa työskentely ei herätä enää niin paljon kummaksuntaa, uskon, että meillä on enemmän energisiä, rohkeita ja eteenpäin pyrkiviä ihmisiä työelämän pelikentällä.

Pätkätöihin liittyviä uskomuksia pitää alkaa ravistelemaan jo nyt.

Työelämässä erittäin tärkeitä metataitoja, joita pätkätöistä voi oppia, on välillä hankala sanoittaa tai tuoda perinteisin keinoin esille. Haluan oman tarinani kautta toimia ehkä tietynlaisena äänitorvena siihen, millaisia hyödyllisiä työelämässä tarvittavia taitoja olen pätkätöistä itse oppinut ja mitä jokainen niistä voi oppia.

Nopealla laskutoimituksella yli kymmenvuotisen työurani aikana viimeisten viiden vuoden aikana minulla on ollut seitsemän eri työpaikkaa ja lukuisia projekteja. Olen saanut kehittää itseäni monella alalla, monenlaisissa tehtävissä ja sisäänrakennettu halu oppia uutta ja utelias luonne ovat varmasti olleet avuksi matkallani.

Pätkätyöläiselle arkea on se, että työstä ei ole varmuutta. Kun muutin Tampereelle v.2007, muutin tänne työn perässä, vaikka työstä ei ollut varmuutta! Kun työtä ei voinut pitää itsestäänselvyytenä tai ”jokamiehen” oikeutena, se opetti paljon. Ensinnäkin, kun työn jatkumosta ei ollut varmuutta, pyrin työvuorossa tekemään aina vähän vaadittua enemmän ja pikkaisen pyydettyä paremmin – omaan piikkiin tietenkin. Halusin parantaa mahdollisuuksiani saada lisävuoroja ja tietenkin näin toimien paransin omaa neuvotteluasemaa. Keskeinen oppi työelämään: opin olemaan palveluammatissa. Loppuviimein kaikissa työsuhteissa on kysymys asiakkaan palvelemisesta ja palveluksessa olemisesta – edelleenkään en lähtisi pitämään yhtäkään asiakasta itsestäänselvyytenä! Mielestäni tämä on oppi, joka täytyy aina muistaa!

Mitä muuta? Kun työstä ei ollut varmuutta, opin elämään jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Miten tämä on näkynyt työelämässä tärkeänä taitona myöhemmin? Ainakin muutosvastarinta on jäänyt itselle hieman vieraaksi käsitteeksi. En ole työskennellyt yhdessäkään yrityksessä, jossa muutoksia ei tulisi vastaan – muutosten näkeminen kehittymisen edellytyksenä ja mahdollisuutena on taito, jota moni johtaja varmasti arvostaa ja se kuuluu alaistaitojen aateliin – laitetaan tämäkin korvan taakse muistiin.

Mitä vielä? Joustavuutta. Usein joustavuudesta tulee mieleen vain työaikaan ja työvuoroihin liittyvät joustamiset. Kyllä, se on totta, että niissäkin täytyy mahdollisuuksien mukaan kyetä joustamaan, mutta joustavuus tarkoittaa muutakin. Mielestäni tärkein oppi joustavuudesta on se, että kykenee tekemään myös omaan ruutuun kuulumattomia hommia. Tärkeä taito missä tahansa työyhteisössä, sitä kutsutaan myös yhteispeliksi.

Tehokasta näkemyksen laajentamista

Omaa työuraani ajatellen olen enemmän kuin kiitollinen, että olen saanut työskennellä yhteensä yli 20:ssä eri työpaikassa. Olen nähnyt lukuisia eri toimintamalleja ja tapoja, yhtä monta työkulttuuria kuin työpaikkaa, erilaisia tapoja johtaa yritystä ja ihmisiä, erilaisia haasteita erilaisessa kasvuvaiheessa olevissa yrityksissä, kasvuhaasteiden taklaamista, erilaisia prosesseja, erilaisia näkökulmia liiketoiminnan kehittämiseen ja ja…Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle! Miten paljon olenkaan saanut tutustua erilaisiin näkemyksiin matkani varrella ja miten monelta ihmiseltä olen saanut urani varrella oppia! Ja mikä määrä ystäviä ja työelämän kontakteja on vuosien saatossa syntynyt!

Kymmenen vuotta työelämässä ja yksi työpaikka vs. kymmenen vuotta työelämässä ja 15 työpaikkaa? Jälkimmäinen tie on itselleni tuonut näkemykseen laaja-alaisuutta ja ymmärrystä ihan eri tavalla, kuin jos olisin työskennellyt saman työnantajan palveluksessa koko tämän ajan. Ja arvatkaa mitä? Ei kyllästytä! Tekemiseen ja uuden oppimiseen on edelleen intoa!

Minua ei koulussa kehoitettu hankkimaan erilaisia töitä ja erilaista kokemusta. Pitkä ura oli se, mihin automaattisesti piti pyrkiä. Ei kukaan koskaan kannustanut, että ala pätkätyöläiseksi! 😀  Tällaiset ajatusmallit varmasti osaltaan on vaikuttaneet siihen, miksi lyhyisiin työsuhteisiin ja pätkätöihin tietynlaisia ennakkoluuloja ja uskomuksia liittyy.

Portfoliotyön yleistyessä tärkeää on, että tuemme jatkossa niitä valmiuksia, joita työelämässä todella tarvitaan! Ottaen huomioon, että ammatteja syntyy ja katoaa nyt nopeammin kuin ikinä aiemmin, on meillä mahdollisuuskin kokeilla erilaisia asioita ja hankkia erilaisia kokemuksia.

Eikö olisi jo aika päästää irti pätkätöihin liittyvistä negatiivista uskomuksista ja miettiä, millaisia mahdollisuuksia ne meille työelämään mukanaan tuovat?

-Taru
Alkup. julkaisuajankohta 16.1.2018