Mitä rajaat ruudullesi?

Mitä rajaat ruudullesi?

”Emotional states can be transferred to others via emotional contagion, leading people to experience the same emotions without their awareness.”

(Vapaa suomennos: ”Tunnetilat voivat tarttua toisiin ihmisiin ”tunteiden tasolla” siten, että ihmiset voivat kokea toisten tunteita tiedostamatta sitä itse.”)

Näin totesivat tutkijat tiivistäessään tutkimustaan tunteiden välittymisestä ihmisten välillä ilman henkilökohtaista vuorovaikutusta. Tutkimus kattoi yhteensä 689003 henkilöä. Tutkimuksessa koehenkilöiden Facebook -uutisvirtaa ”peukaloitiin” siten, että siinä estettiin joko positiivisen tai negatiivisen sisällön näkymistä koeryhmän henkilöille. Kun positiivisen sisällön näkymistä rajoitettiin, vähenivät myös koehenkilöiden positiivisten päivitysten määrä, ja kun negatiivista sisältöä rajoitettiin, puolestaan negatiiviset päivitykset vähenivät.

”These results indicate that emotions expressed by others on Facebook influence our own emotions, constituting experimental evidence for massive-scale contagion via social networks.”


(Vapaa suomennos: ”Tulokset osoittavat, että Facebookissa toisten (käyttäjien) ilmaisemat tunteet vaikuttavat omiin tunteisiimme. Tulokset ovat kokeellinen todiste siitä, kuinka valtavassa mittakaavassa tunteet tarttuvat sosiaalisten verkostojen välityksellä.”)

Tämä tutkimus pysäytti minut muutama vuosi sitten, mutta ehkä enemmän kuin koskaan, koen tarpeellisena jakaa sen ja muutaman ajatukseni siihen liittyen kanssanne juuri nyt. Millaisia tunteita välitämme toisillemme? Entä millaisia tunteita otamme tiedostamatta vastaan?

AJATTELU. Ihminen on kenties ainoa laji maapallolla, joka kykenee synnyttämään itselleen ajattelun tuloksena fysiologisen stressireaktion. Esimerkiksi pelko voi syntyä täysin mielikuvituksen tuotoksena, mutta on kuitenkin fysiologinen reaktio elimistössämme. En ole sinänsä huolissani tunteista tai sen enempää ajatuksista, ne kuuluvat ihmisyyteen ja varmasti kaikenlaisten ajatusten ja tunteiden kokeminen on osa elämää. Sen sijaan kysymys kuuluu, kuka on kuskin paikalla? Ohjaako omaa toimintaa toisten ihmisten ajatukset ja tunteet?

STRESSI. Tämän fysiologisen reaktion tarkoitus on valmistella meitä toimintaan. Valitettava tosiasia on se, että olemme kaikki jääneet ”kivikaudelle” sen suhteen, millaiseen toimintaan stressireaktio elimistöämme valmistelee. Se valmistelee meitä ”taistele tai pakene” -tilaan, jolloin verenkiertomme vilkastuu suurissa lihaksissamme (valmistaudumme fyysiseen toimintaan) ja energiaa ja voimavaroja säästääksemme aivojen tietyissä osissa aktiivisuus vähenee (aivothan kuluttavat paljon energiaa).

HUONOT UUTISET. Edellä mainitsemani stressireaktio vaikuttaa aivojemme toimintaan. Stressireaktio ei valmista meitä parhaalla mahdollisella tavalla tietoyhteiskunnan tuomiin haasteisiin ja esimerkiksi juuri nyt käsillä olevien haasteiden ratkaisemiseen. Ongelmanratkaisukyky, päätöksentekokyky, keskittymiskyky ja havainnointikyky ovat muutamia esimerkkejä tiedonkäsittelymme ja ajattelumme osa-alueista, joihin stressi vaikuttaa heikentäen näitä toimintoja.

HYVÄT UUTISET. Meillä on olemassa työkalu, jolla saamme tämän stressireaktion (ainakin osittain) hallintaamme. Se on ilmainen ja voit käyttää sitä ajasta ja paikasta riippumatta. Se on HENGITYS.

Vaikka stressireaktio liittyy meidän tahdosta riippumattoman hermoston toimintaan, saamme hengityksen avulla vaikutettua reaktioon hermoston tasolla. Hengittäminen (hitaasti ulos hengittäen) on yksi tehokkaimmista keinoista saada stressin tunteeseen helpotusta ja lisätä stressin hallintaa. Syvään hengittäminen vaikuttaa hermostotasolla vagus-hermoon siten, että hengitys aikaansaa palautumisjärjestelmän eli parasympaattisen hermoston aktivoitumisen. Stressireaktion lievittyminen puolestaan vaikuttaa positiivisesti meidän aivoihin eli kykenemme esimerkiksi keskittymään paremmin.

NÄKÖKULMA. Usein ymmärryksen ja tietoisuuden lisääntyminen parantaa omia vaikutusmahdollisuuksia omaan tilanteeseen. Viime päivien uutisointia ja sosiaalisen median postauksia jonkin verran seuranneena halusin tuoda muutamia näkemyksiä ja vaihtoehtoja esiin siitä, miten voimme toimia itsemme/työntekijöidemme/yrityksemme/ perheemme kannalta edullisemmin. Tosiasioilta emme voi sulkea silmiämme, mutta voimme kuitenkin ottaa kontrollin siitä, kuka ajatuksiamme ja tunteitamme ohjaa. Voimme valita, mitä ruudullemme rajaamme. Voimme tiedostaa, miten tämä valinta toimintaamme vaikuttaa. Voimme tehdä valintoja teroittaaksemme fokuksen tilanteen ratkaisuun ja voimme tehdä terveydelle samalla palveluksen ottamalla stressin hallintaan. Voimme valita, mihin keskitymme – valitaan viisaasti parempien päätösten vuoksi.

Rakkaudella ja sydämellä mukana (yrittäjän arkea) eläen,

Taru

Some katkolla somekatkolla.

Some katkolla somekatkolla.

Uteliaisuuteni ajaa minut toisinaan tilanteisiin, joissa oma kroppa tulee laitettua likoon ”ihmiskokeen” nimissä. Vuonna 2018 noin viiden viikon mittainen ihmiskoe somekatkon nimissä oli yksi käänteentekevistä hetkistä, joka vaikutti pitkälti omaan suuntautumiseeni valmentajana ja etenkin ymmärrykseeni siitä, että työhyvinvointia tulisi tarkastella enemmän työn ja toimintamallien näkökulmasta. Päätin jakaa kanssasi, hyvä lukija, alkuperäisen kokemuksestani kirjoittamani artikkelin vuodelta 2018.

Toivon, että tarinan myötä tulen tutummaksi sinulle ja toivottavasti oivallukseni herättävät ajatuksia sinulle.

Vuoteen 2018:

”Olin viisi viikkoa sitten tilanteessa, jossa toden teolla jouduin priorisoimaan tekemistäni. Tiesin, että seuraavien viikkojen osalta työpäiväni tulevat olemaan minimissään 12 tunnin mittaisia, sisältäen paljon keskittymistä, läsnäoloa ja ajattelua vaativia työtehtäviä. Olen ennenkin tottunut tekemään paljon töitä, mutta nyt pysähdyin miettimään, mihin asioihin keskittymällä huolehdin siitä, että fiilikseni on hyvä ja energinen myös tämän kovemman työrupeaman jälkeenkin! Olen aiemmin astunut siihen miinaan, että kiireisen ajanjakson jälkeen olo on ollut kuin jyrän alle jääneellä, jolloin voimia ei olekaan enää riittänyt uusien projektien käynnistämiseen tai oikeastaan mihinkään. Sama miina ei houkutellut nyt, joten pysähtyminen oli oikein aiheellinen.

Mitä tein? Tein päätöksen, että nukkuminen, hyvä ruoka ja päivittäinen liikunta ovat asioita, joista en tule tinkimään. Priorisoin kalenteriini myös ystävien tapaamista ja muutamia verkostoitumistapahtumia. Kaikkeen ei kuitenkaan tunnit riittäneet ja tämä loi otollisen tilanteen tehdä pieni ihmiskoe: otin lähes täydellisen somekatkon!

Digiaika on nykyaikaa. On sanomattakin selvää, että erilaiset digitaaliset alustat ja koko digitalisaatio on tuonut meille merkittäviä etuja, mutta yhtä tärkeää on huomata myös uusien ilmiöiden mukanaan tuomat uudet (kehitys)haasteet! Digihyvinvointi on viimeaikoina herättänyt keskustelua niin omassa lähipiirissäni kuin valtakunnallisestikin eri medioissa. Etenkin sosiaalisen median mukanaan tuomien hyötyjen lisäksi tunnistetaan nykyään myös sen haittapuolia, joiden ennaltaehkäisyyn moni asiantuntija antaakin erilaisia neuvoja ja ohjeita – ja omaan kokemukseeni perustuen voisin sanoa, että ihan aiheestakin.

Minulla on erittäin opettavaiset ja mielenkiintoiset viisi viikkoa takana ja päätin kirjoittaa pienen reportaasin omista oivalluksistani ja havainnoista, mitä tämä somekatko minulle mukanaan toi.

Ihan alkuun kiinnitin huomiota siihen, että minulle tuli huono omatunto siitä etten päivittänyt sometilejäni tai osallistunut keskusteluihin somessa. Työelämässä ja varsinkin asiantuntijatyötä tekevien keskuudessa eletään tällä hetkellä henkilöbrändäyksen kulta-aikaa, jolloin on suorastaan elintärkeää olla läsnä myös sosiaalisessa mediassa. Kun huomasin potevani huonoa omatuntoa siitä, että en ole somessa läsnä (ja koin jopa lievää painetta tästä), tulin pysähtyneeksi miettimään. että onko minun somenkäyttöni todella omassa hallinnassani? Onko omanarvontuntoni jollain tavalla riippuvainen omasta somepreesensistäni? Enkö riitä muuten? Tämä oli aika pysäyttävä havainto – en ollut aiemmin tullut miettineeksi omaa suhdettani sosiaaliseen mediaan, joten ihan tervetullutta itsereflektointia. Tiedostamisen kautta asia sai toisenlaisen merkityksen ja mittasuhteet ja koin hallinnan tunteen lisääntyvän. Tämä oli pysäyttävä, mutta hyvä oivallus.

Tästä seurauksena heräsin myös pohtimaan, mikä tai mitkä tahot vaikuttavat somekäyttäytymiseeni? Some on täynnä ohjeita siitä, miten usein ja missä ja miten omia sometilejä pitäisi ylläpitää ja päivittää rakentaakseen omaa henkilöbrändiään. On totta, että some on erittäin tehokas ja toimiva kanava henkilö- tai asiantuntijabrändin rakentamiseen, mutta jos ottaa orjallisesti jonkun toisen ohjeet käyttöön, onko silloin itse vallankahvassa oman sosiaalisen median aktiivisuuden suhteen? Voisiko tätä ”peliä” pelata sittenkin omilla säännöillä?

Huomasin somekatkostani myös lähes välittömiä hyötyjä!

Uni: Olen nukkunut huomattavasti paremmin ja olen herännyt virkeänä ja levänneenä. Tuntuu, että uni on palauttavampaa ja ajatukset ovat kirkkaat heti aamusta.

Keskittyminen: Tämä varmasti korreloi paremman unen kanssa, mutta koen keskittyväni paremmin ja yhtäjaksoisesti myös pidempiä aikoja, kuin ennen somebreikkiä. Työteho on kasvanut ja ”flow” on syntynyt helpommin! Fokus on kirkastunut.

Läsnäolo: Olen enemmän läsnä siellä, missä olen ja koen, että havainnoin ympäristöäni paremmin. Tämä on tietenkin äärimmäisen tärkeää sekä työssäni että muutenkin läheisten ihmisten kanssa ollessa.

Verkostoituminen: Tämä onkin mielenkiintoista! Olen nimittäin tutustunut viimeisten viikkojen aikana todella monien uusien ihmisten kanssa työn tai harrastusten merkeissä ja olen jaksanut olla sosiaalisissa tilanteissa läsnä ja mukana!

Itsevarmuus: Tämä on varmasti osittain seurausta oman somesuhteen pohdinnasta ja hallinnan tunteen lisääntymisestä. Omalle tekemiselle on löytynyt omat säännöt ja oma rauha. On hyvä ja levollinen olo.

MITÄ OPIN?

Minusta ei tämän somekatkon seurauksena tule mitään ”antisomettajaa”, mutta kaiken tämän pohdinnan ja havaintojen tuloksena voisin todeta, että somekin on maailma, jossa voi pelata itselle sopivilla säännöillä.

En sano tai suosittele, että jokaisen pitäisi pitää viiden viikon somekatko, mutta omaa suhdettaan someen kannattaa pysähtyä pohtimaan. Omasta digihyvinvoinnista voi huolehtia ilman sen suurempia hokkuspokkus – temppuja; aion jatkossakin rajata ns. ruutuaikaa illoista, jotta saan levollisen unen ja todennäköisesti pidän sovelluksia puhelimesta pois päältä (ainakin osa-aikaisesti), jolloin huolehdin siitä, että päiviini ei tule niin paljon keskeytyksiä ja hyvä työflow pysyy yllä.

Näiden ajatuksien saattelemana toivon, että tavalla tai toisella voit kohentaa omaa digihyvinvointiasi ja ottaa tähän liittyvät kuormitustekijät haltuusi – etenkin jos koet, että hyvinvoinnissasi olisi tällä hetkellä parannettavaa. ❤️

-Taru

Onko työtä tehdessä mahdollista myös palautua?

Onko työtä tehdessä mahdollista myös palautua?

Viimeisen vuoden aikana on eri medioissa noussut esiin ihmisten kertomuksia ja tarinoita omista uupumis-kokemuksistaan. On hienoa, että tästä asiasta vihdoin puhutaan ääneen – kyseessä on vaiettu tabu varmasti jo usean vuosikymmenen ajalta. Toisaalta ajatkin ovat muuttuneet ja työn luonne sekä sen mukanaan tuoma erilainen kuormitus ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että jaksamiseen liittyvät haasteet ovat yleistyneet ja ne ovat erilaisia.

Miksi halusin nostaa tämän asian esille? Rehellisesti sanoen ongelman laajuus huolettaa minua (katso juttu Terveystalon selvityksestä)  ja osaltaan hälyttävät tilastot mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen määrän kasvusta ja mm. unihäiriöiden lisääntyminen ovat viesti siitä, että jotain meillä on työelämässä pielessä.

Perinteisesti ihmisten työssä jaksamista ja työhyvinvointia tuetaan erilaisilla kannustimilla liikunnan pariin ja ohjeistetaan terveellisen ruokavalion sekä riittävän unen merkityksestä, mutta mistä me usein ensimmäisenä tingimme ja miksi?

Havaintojeni ja eri aloilla työskentelevien ihmisten kertomusten perusteella näistä hyvinvoinnin kulmakivistä tingitään isoksi osaksi työn vuoksi! Työstressi, liian pitkät työpäivät ja työkiire ovat asioita, jotka vievät voimavaramme hyvinvoinnin kannalta tärkeiden asioiden huolehtimisesta. Pitkässä juoksussa ei ole edullinen ja kannattava yhtälö, että työn liiallisen kuormituksen johdosta emme jaksa huolehtia jaksamisen kannalta tärkeistä asioista ja tästä syystä työhyvinvoinnissa keskiöön tulee nostaa ennen kaikkea työ! Työstä aiheutuvaa stressiä ja kuormitusta kun ei voi täysin ratkaista työn ulkopuolisiin asioihin satsauksia tekemällä. Myös työssä pitäisi voida palautua ja se on mahdollista omaa työtä fiksusti suunnittelemalla sekä toimintamalleja sujuvoittamalla!

Mitä erityisesti työn kannalta tulee huomioida, jotta palautuminen on mahdollista myös työssä?

Erilainen työ kuormittaa eri tavalla. Ruumiillisesti raskaan työn kuormitustekijät ovat erilaisia kuin esimerkiksi näyttöpäätetyön kuormitustekijät. On tärkeää tunnistaa työn kuormittavuuteen vaikuttavat tekijät ja johtaa työhyvinvointia näiden pohjalta – samanlaiset ohjeet palautumiseen eivät toimi kuormitukseltaan erilaisissa tehtävissä.

Samanlainen työ kuormittaa erilaisia ihmisiä eri tavalla. Tätä emme tule yleensä huomioineeksi työtehtävien näkökulmasta; usein haluttuun lopputulokseen voidaan päästä usealla eri tavalla, mutta monistamme kuitenkin samaa toimintamallia, joka ei ota huomioon yksilöiden erilaisia persoonallisuus – ja kuormitustekijöitä. Yksi tapa tehdä asioita ei ole kaikille soveltuva tapa. Tästä oiva esimerkki on kätisyys! Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa sinun tulisi kirjoittaa nimikirjoitus sillä kädellä, millä et yleensä kirjoita. Joutuisitko keskittymään enemmän? Kenties. Kun joudut tekemään asioita luontaisesta tavastasi poiketen, silloin sinulla kuluu enemmän energiaa kuin toimiessasi luontaisten vahvuuksien alueella. Työssä tulisi huomioida yksilölliset erot, jotta työ tukisi jaksamista paremmin.

Toimintamallien ja prosessien kehittämisessä täytyy muistaa myös ihminen, joka toimintamallia tai prosessia toteuttaa. Miksi tämä unohtuu liiankin usein? Yksi syy varmasti juontaa juurensa johtamisen koulutukseen: johtamista on pitkään käsitelty “leadership” ja “management” – lähtökohdista ja näitä kahta osa-aluetta on kehitetty toisistaan erillisinä asioina. Usein prosesseja kehitettäessä keskitymme enimmäkseen siihen, minkä ongelman prosessi ratkaisee eli mitä prosessi palvelee, mutta unohdamme huomioida sen, kuka prosessiin osallistuu.

Kun kehitetään ihmisiä, tulisi huomioida prosessit ja kun kehitetään prosesseja, tulee muistaa ihmiset. Vuorokauteen ei mahdu enempää tunteja, mutta jokaisen työn parissa vietetyn tunnin laatua voi parantaa.

Tämä on meidän tekemisessä yksi johtavista ajatuksista ja meille merkityksellinen asia. Toimisiko tämä teillekin?

Taru💫

 

´Varmistaminen´ on yhtä tärkeää työelämässä kuin kiipeilyssä

´Varmistaminen´ on yhtä tärkeää työelämässä kuin kiipeilyssä


“Varmistaminen on kiipeilyssä toimintaa, jolla varaudutaan kiipeilijän putoamiseen ja tämän tapahtuessa putoamisen hallitsemista.”

WAU! Suora lainaus Wikipediasta kiteyttää loistavasti sen, mitä ennakointityö tarkoittaa työelämässä!

Ennakointi on yksi tärkeimmistä työelämän taidoista ja ajattelin, että tätä aihepiiriä on hyvä käsitellä ainakin yhden blogitekstin verran.
Mitä se ennakointityö työelämässä oikein tarkoittaa? Kuten kiipeilyssä, myös työelämässä ennakoinnilla on todella suuri vaikutus henkilön toimintakykyyn – etenkin työelämän muutostilanteissa.
Olen urani varrella todistanut lukuisia tilanteita, joissa esimerkiksi työn yhtäkkinen päättyminen on tuonut ikäviä yllätyksiä niin talouden kuin henkilökohtaisen elämän puolelle ja näissä tilanteissa stressi on syönyt energiaa ja toimintavalmiuksia uuden suunnan miettimiseltä ja uuden työn löytämiseltä. Mielestäni ennakoinnin tärkeydestä puhutaan aivan liian vähän ja siksi haluan nostaa muutamia asioita melko suorasanaisestikin esille.

SUURIN SYY, MIKSI ENNAKOINTITYÖSSÄ EPÄONNISTUTAAN ON SE, ETTÄ RISKIEN REALISOITUMISTA EI PIDETÄ TODENNÄKÖISENÄ.


Ennakointi on mahdollista vain silloin, kun on kyky hyväksyä myös epämiellyttävien tulevaisuuden skenaarioiden mahdollisuus ja siksi haluan puhua “kielletyistäkin” asioista ääneen. Kiipeilyssä varaudutaan putoamiseen ja toimenpiteet tilanteen varalle tehdään etukäteen – miksi tämä ei pätisi työelämään? Yllättäviin tilanteisiin tulee varautua silloin, kun asiat ovat hyvin.


Meillä on lähihistoriassa paljon työelämää koskettaneita muutoksia, jotka ovat “ravistelleet” kuolemattomina pidettyjä instituutioita ja itsestäänselvyytenä pitämiämme asioita (esimerkiksi ansiosidonnaisia päivärahoja on leikattu, ammattisuoja on lyhennetty lähes olemattomalle tasolle ja TE-palvelut ja ELY-keskukset nykymuotoisenaan lakkautetaan). Nämä muutokset koskettavat kaikkia ja ovat tuntuneet monen mielestä epäreilulle ja se on täysin ymmärrettävää. Meille hoetaan lapsesta asti mantraa “kyllä yhteiskunta pitää huolen”, mutta meitä ei valmistella mitenkään siihen, jos yhteiskunnan tukiverkko ei jokaisessa tilanteessa täysin aukoton olekaan tai jos se ei jonain päivänä olekaan yhtä kattava kuin nyt. Mikäli sokeasti vain luotetaan siihen, että ”joku” meistä kyllä huolehtii, silloin tosiasiassa ohjakset ei ole täysin omissa käsissämme.

Kuten kiipeilyssäkin, myös työelämässä “varmistaminen” on tärkeää – ja varmistuksen pitävyys on jokaisen meidän itsemme vastuulla.
Ennakointityö ei kuitenkaan tarkoita pelkästään vastuun ottamista tai “pahan päivän varalle” varautumista. Itseasiassa ennakoinnin kautta tulee saavuttaneeksi myös enemmän hallintaa omasta elämästä ja vapautta tehdä omaa uraa koskevia päätöksiä. Esimerkiksi työpaikan vaihtaminen tai alan vaihtaminen on helpompaa ja ennen kaikkea omilla ehdoilla tapahtuva asia silloin, kun ennakointityössä on onnistuttu. Miten ennakointia sitten voi tehdä ja mihin asioihin huomiota tulisi kiinnittää? Yksi tärkeä ennakointia auttava asia on kysyä itseltään, mikä on oma ”Plan B”. Toisin sanoen, miten on varautunut siihen, jos (yksi) tulonlähde katoaa? Onko olemassa useampi tulonlähde? Voisiko omaan suunnitelmaan sisällyttää sellaisen? Mitä aikoo tehdä, jos jotain yllättävää tapahtuu?

-Taru-