Näin kesän alussa huomion keskipisteenä ovat koulunsa päättävät nuoret. Osalla on edessä uran kannalta tärkeitä päätöksiä jatko-opiskelujen suhteen ja osalla taas puolestaan valmistumista seuraa, tai ainakin toiveissa on, siirtyminen työelämään.

Osallistuin aiemmin keväällä mielenkiintoiseen aamiaisseminaariin Tampereella, joka oli jatkoa Vuoden Työnantaja 2017- kilpailulle. Tilaisuudessa omaa tarinaansa Vuoden Työnantajaksi valitun BearIT:n riveissä oli kertomassa Miina Salmenharju. Miina on muutamia vuosia takaperin valmistunut käännöstieteiden maisteriohjelmasta ja valmistumisen jälkeen työllistyminen ei ollut ihan “läpihuutojuttu”.

Miinan tarina resonoi minulla vahvasti, ja sittemmin istuimme kahvikupin ääreen keskustelemaan nuorten ja etenkin valmistuvien työllistymisestä.

Miten valmistumiseen voi valmistautua? Tämän kysymyksen parissa vietimme parituntisen ja pohdimme, millä keinoin jo opintojen aikana voi valmistautua työelämään siirtymiseen ja mitä asioita huomioimalla voi tehdä valintoja, jotka voivat kääntyä eduksi työelämän alkumetreillä.

Monella nuorella paineita syntyy etenkin siitä, että löytyykö niitä oman alan töitä ja monella on pelkoa siitä, että entä jos oma tutkinto meneekin “hukkaan”? Työn muutos on niin nopeaa, että niitä “varmoja valintoja” on entistä hankalampi tehdä.

Suhtaudun työssäni erityisen intohimoisesti nuorten työelämävalmiuksien kehittämiseen ja halusinkin nyt jakaa hedelmällisen keskustelumme oivalluksia sinulle! Uskon, että pohdintamme ja Miinan vinkit auttavat selvitytymään “valmistumisahdistuksesta” ja kampittavat osaltaan työllistymiseen liittyviä haasteita. Toivottavasti näistä oivalluksista on sinulle hyötyä!

Töitä saa suhteilla – mutta mistä saa suhteita?

“Ammatillisten verkostojen luominen kannattaa aloittaa jo opiskeluvaiheessa:”

Jokainen meistä on varmasti törmännyt omassa lähipiirissään siihen, että ainakin osa on saanut töitä suhteiden kautta. Tämä saattaa olla asia, joka herättää ehkä närää tai kateutta, mutta mietitäänpä hetkinen – hyvin suurella todennäköisyydellä meistä jokaisella on jotain suhteita! Vaikka tätisi tai serkunmiehenveljenpojantyttöystävänveli ei työskentelisikään sellaisessa tehtävässä, joka vastaa omaa alaasi tai tehtävääsi, kannattaa aina muistaa, että hänkin saattaa tuntea ihmisiä! Kannattaa siis alkaa miettiä omia “suhteita” myös sillä näkökulmalla, ketä ihmiset saattaisivat tuntea! Ja vaikka et tuntisi yhtään ketään, silti ei kannata lannistua! Suhteita nimittäin syntyy siten, että niitä alkaa luomaan.

“Ammatillisten verkostojen luominen kannattaa aloittaa jo opiskeluvaiheessa. Työelämätietoutta jaetaan oppilaitoksissa ihan liian vähän ja huono juttu tietenkin on se, että siihen ei tullut kiinnittäneeksi huomiota opiskeluaikana.” toteaa Miina.

Verkostoituminen on nykyään helpompaa kuin koskaan aiemmin; meillä on erilaiset sosiaaliset mediat käytössämme ja jatkuvasti järjestetään tapahtumia, joihin osallistumalla voi alkaa kasvattaa omaa verkostoa ja luomaan suhteita. Aktivoidu tämän suhteen pikimmiten! Muista myös, että työelämän suhteita syntyy työelämässä! Ole valmis tarttumaan erilaisiin työtehtäviin, vaikkei ne heti vastaisikaan sitä “unelmaduunia” – työyhteisöt ovat oivallinen tapa kasvattaa kokemuksen ja hiljaisen tiedon lisäksi verkostoja!

Tuijotatko laput silmillä vain ilmeisiä vaihtoehtoja? 

“Täysin erilaiset aiheet tuo täysin erilaista näkökulmaa.”

Milloin viimeksi olet kuullut jostain sinulle täysin uudesta uravaihtoehdosta tai mahdollisuudesta? Tai ajatellut työllistyväsi tutkinnon kautta jollekin ihan toiselle toimialalle, mihin tutkintoasi vastaavat työtehtävät yleensä sijoittuu?

“Ajattelin ennen kapeakatseisesti; joko työllistyn valmistumisen jälkeen kääntäjäksi tai opettajaksi. Opiskeluaikana ei hoksannut ajatella, miten esimerkiksi johtamisopinnoista tai liiketoimintaosaamisen kehittämisestä olisi ollut hyötyä. Käsitys opintojen alussa omasta alasta on tosi kapea.” toteaa Miina. “Läheisten tieteenalojen lähellä pyöriminen jättää katsannan kapeaksi. Täysin erilaiset aiheet tuo täysin erilaista näkökulmaa”.

Muista siis, että tutkinnon tai tieteenalojen rajat eivät ole osaamisesi rajat! Tosiasiassa voit erottua joukosta kokoamalla opintopolkusi perinteisistä malleista poiketen ja rakentaa uniikin osaamis-yhdistelmän. Työllistymisen näkökulmasta voit näin laajentaa työnhakusi kenttää. Monipuolisista taidoista on hyötyä, sillä usein varsinkin pk-yrityksissä tehtävärajat ovat varsin häilyvät ja erilaiset osaamiskombot varmasti kiinnostavat!

Ota tästä koppi ja jos haluat enemmän ideaa rajapinnoilla pyörimiseen, lue aiempi blogiteksti tästä.

Osaaminen ja vastavalmistunut – mahdoton yhtälö?

Nuorella tai vastavalmistuneella on usein kampitettavanaan lukuisia ennakkoluuloja osaamisen tasoon liittyen. Kun on nuori eikä välttämättä ole vielä vuosien kokemusta työtehtävistä, joihin palavasti haluaa päästä, ajatellaan, että osaamista ei ole vielä riittävästi.

“Monet työnantajat tuijottavat liikaa tutkintoa ja vetävät johtopäätökset osaamisesta sen perusteella, vaikka se on vain se jäävuoren huippu!”.

Miina kiteyttää asian hienosti ja valitettavasta ilmiöstä onkin kyse. Nimittäin talentteja menee pommin varmasti ohitse, mikäli ei nähdä tutkinnon takana olevaa osaamista ja oteta huomioon kokonaiskuvaa. Tämä on asia, mihin onneksi jokainen omalla toiminnallaan voi vaikuttaa!

Pidä huoli, että sinun talentit eivät valu työnantajilta sivusuun varmistamalla seuraavat asiat:

❗YMMÄRRÄ rekrytoivaa tahoa ja heidän liiketoimintaansa. Eli tiedä, mistä puhut, kun puhut!

❗Opettele kertomaan osaamisesi hyödyt ja lisäarvo työnantajalle ja tee se oma-aloitteisesti, koska aina rekrytoivakaan taho ei sitä hoksaa suoraan kysyä.

❗Muista, että sinun on helpompi osoittaa pätevyytesi tehtävään, kun olet aktivoitunut työelämän suuntaan jo aiemmin; kiinnostu ja osallistu verkostojesi keskusteluihin (LinkedIn), seuraa aktiivisesti alaasi liittyviä puheenaiheita ja pohdi, millaisesta osaamisesta kullekin kiinnostavalle työnantajalle olisi hyötyä ja miten!

❗Osoita työnantajalle, miten kehität jatkuvasti omaa osaamistasi (itsensä kehittäminen erottaa sinut takuulla valtaosasta työntekijöitä/-hakijoita).

❗Tuo esiin rohkeasti uudet, erilaiset ja tuoreet ideasi – on ehdoton plussa, että ajattelu ei ole liiaksi kangistunut samoihin kaavoihin, kun on tuore tekijä asialla!

Ja lopuksi:

“Ole avoin kaikille uusille tilaisuuksille ja mahdollisuuksille!”,  kuuluu Miinan ohje.

Tartu siis uteliaisuudella kaikkiin erilaisiin työtehtäviin, niin opit näkemään oman osaamisesi mahdollisuuksia laajemmin.

– Taru ?

(Pssst, myöhemmässä vaiheessa kokemukseen liittyvät ongelmat saattaakin olla paradoksaalisesti päinvastaisia; rekrytoijalla ei nimittäin välttämättä ole ballseja palkata itseään pätevämpiä tai osaavampia henkilöitä töihin! Tätä “ylipätevyyttä” on aiemmin selitelty epävarmuudella sitoutumisen suhteen, mutta tosiasiassa suurimmassa osassa tilanteissa taustalla on pelko; “entä jos toi viekin mun tehtävät?”. Varaudu siis siihen, että jatkossakin painitaan samojen kysymysten äärellä.?)